Roolit vaihtuu

On muuten hauskaa hämmentää. Hämmentää ihmisiä sillä minkälaisia valintoja sitä itse tekee. Olen toki tiedostanut sen, että monesti kerrotaan omia olettamuksia ja neuvoja elämään vain siksi että perustellaan se oma elämäntyyli, joka poikkeaa joko toisen arvomaailmasta tai elämäntyylistä.

Mä olen joidenkin silmissä saanut nyt ”paskamutsi” leiman. Siksi, että olen ollut kaksi viikkoa mun äidin apuna lonkkaleikkauksen jäljiltä. ”Miten voit olla niin kauan erossa lapsista?” ”En voisi kuvitella olevani edes yötä erossa lapsista.” No mun tarinani on ollut niin paljon tapetilla, ettei varmaan tarvitse kerrata miksi mä olen elänyt nyt nämä viime vuodet kahden paikkakunnan väliä.

Nyt mulla on syy erilainen. Lapset ovat kaikki Lapissa Sampon ja mummon hoivissa. Tällä kertaa olen hoitamassa mun äitiä lonkkaleikkauksen jälkeen. On varmasti tarjolla ehkä kotiapuja tai muuta, mutta en voisi kuvitellakaan olevani muualla kuin itse auttamassa omaa äitiä. Toipuminen ison leikkauksen jäljiltä ei ole ollenkaan mikään läpihuutojuttu. Et saa istua, et saa ajaa autolla kuuteen viikkoon. Toki on tarjolla kaupan kotiinkuljetuksia, mutta jos et pääse nopeasti aaltoon, niin sitten kauppakassin toimitukseen voipi helposti vierähtää viikko. Kaiken lisäksi mun äiti menetti aika lailla verta, niin tolpillaan pysyminen ei ollut ollenkaan itsestään selvää.

Ja tästä mä olen todella hämmentynyt. Kuinka monen mielestä yksin asuvan ihmisen pitäisi olla jo tolpillaan ja hoitamassa hommaa. Mulle kuitenkin olis ollut aivan sietämätöntä miettiä miten äiti pärjää yksikseen. Vain siksi että en voisi ”jättää lapset” iskän kanssa. Mä olen monesti paasannut siitä, kuinka äitiys ei ole itseisarvo vaan meillä ainakin kotona toinenkin vanhempi on varsin kyvykäs kasvattaja. 

Mut on kasvatettu niin kahden vahvan suvun ansiosta sellaiseksi, että omista pidetään huolta. Vaikka lapset kasvaa ja lentää pesästä pois niin perhe on tärkein. Mä olen voinut aina tukeutua äitiin, isovanhempiin ja anoppiin. Miksi se olisi vain niin päin? Onhan se toki niin, että kumarrat toiseen suuntaan niin pyllistät samalla toiseen. Olen kuitenkin onnekas, että mulla on nämä ihanat rakkaat ympärillä. Haluan vaalia heitä niin hyvin ja pitkään kuin mahdollista.

Meillon ollut äipän kanssa ihan superhauskaa! Silloin kun äiti kasvatti mua omillaan, me nukuttiin vierekkäin. Nyt oon 40 vuotias ja me nukutaan vierekkäin. Olen sitä mieltä, että joskus jokaiselle tekee hyvää taantua vähän lapsen tasolle ja muistaa mistä on lähtenyt. Toki odotan sitä, että äiti on kuosissa ja päästään normaalisti ulkoileen Lapin metsiin jne, mut tässä hetkessä ja nyt, mä olen todella kiitollinen. Kiitollinen perheestä ja tukijoukoista, jotka mahdollistaa meille tämän rauhaisan toipumisen. Pitkällä tähtäimellä äiskä varaosineen on varmasti entistä ehompi.

Blogit.fi – Kauppiaanrouva